keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Keskiviikko 30.3.2011

Aamulla lähdimme kohti Kumbeshware Tecnical School. Kyseinen järjestö oli perustettu 1983 vähäosaisten naisten ja syrjäytyneiden lasten auttamiseen. Aluksi koulussa toimi puusepänkoulutus (2,5v) ja myöhemmin perustettiin lastenkoti. Tällä hetkellä järjestö kouluttaa neulojia(3vk) ja kutoja (4kk+työharjoittelu). Naiset pystyivät osallistumaan järjestön toimintaan tuomalla lapset päiväkotiin. Lisäksi järjestöllä oli lastenkoti, johon lapset tulivat kaduilta tai vanhemmat toivat lapset. Järjestöllä on perusopetuksen luokat 1-6, jossa oppilaita on noin 300. Emme tavanneet lapsi, koska meneillään oli koejakso ja oppilaat olivat vapaalla.
Sovimme Sabrinan ja Linda K seuraavien viikkojen työssäoppimisen sekä Winnovan väen seuraavan päivän vierailun. Kävimme katsomassa Lindan ja Sabrinan majoituksen Durbar Squaren lähistöllä (Durbar Gues House) lähellä työssäoppimispaikkaa. Majapaikka vaikutti olevan asiallinen ja kodikas seuraavat viisi viikkoa.

Vierailimme myös Living Gadness Kumar Bahal kodissa. Tämä herätti monenlaisia ajatuksia keskuudessamme. Päivän päätteeksi ajelimme Tuk-tukilla ja vierailimme Kumbeswaresta valmistuneen puusepän verstaassa.

Tervehdys Nepalista!

Ryhmämme Nepalissa:
Linda Vehmasto, rakennusalan opiskelija Winnova
Turo Sakari, rakennusalan opiskelija Winnovasta
Kari Ruuhilahti, rakennusalan opettaja Winnovasta
Linda Kivi, artesaaniopiskelija (vaatetusala), Omniasta
Ritva Airaksinen, lähihoitajaop0iskelija Pieksämäeltä
Merja Reunanen, hoitotyön opettaja Pieksämäeltä
Päivi Kukkonen, hoitotyön opettaja Ylivieska


Lauantai 26.3.2011 Saapuminen Nepaliin


Saavuimme Kathmanduhan lauantainen iltapäivällä noin klo. 15.00. Olimme matkustaneet siihen mennessä noin 18 h, joten väsymys painoi jokaisen silmissä. Täyttelimme viisumianomukset kentällä, otatimme valokuvat ja odottelimme viisumijonossa noin 1,5 h. Kun vihdoin pääsimme tavaroinemme ulos, meitä oli auto odottamassa ja pääsimme hotelille majoittumaan. Liikenne oli yhtä kaaosta autoja ja moottoripyöriä tuli ja meni ja lisäksi kaikki ajoivat aivan väärällä puolella tietä. Lämmintä ulkona oli 20 astetta, olihan se ihan toista kuin Suomen pakkaset. Illalla kävimme porukalla syömässä ja uni maistui koko sakille makeasti. Balaju School of Engineering & Technology yhdyshenkilö Mr Anil Barjracharyakävi tapaamassa meitä illallisen yhteydessä vaimonsa kanssa.

Sunnuntai 27.3.2010 Tutustuminen Balaju School of Engineering & Technology


Aamiaisen yhteydessä pidimme palaverin kahden viikon ohjelmastamme.
Klo. 10.00 meitä tuli oppilaitoksen bussilla hakemaan Mr Anil Barjracharya Balaju School of Engineering & Technologysta. Hän on oppilaitoksen työssäoppimisesta vastaava opettaja ja ”opintojenohjaaja”. Oppilaitoksen rehtori ja ”osastonjohtajat” olivat meitä vastassa ja saimme esittelyn oppilaitoksen toiminnasta ja sen historiasta. Tämän jälkeen kiertelimme oppilaitoksen tiloissa, varustetaso on aika lailla alkeellinen. Lounaan söimme opiskelijaravintolassa, jossa ruoka oli hyvää ja maukasta.
Ruokailun jälkeen kävimme keskustelua Winnovan opettajan Karin ja opiskelijoiden Lindan V ja Turon työssäoppimisjaksosta. Mr. Barjracharya lupasi käyttää koko ryhmäämme tutustumassa paikalliseen kulttuuriin seuraavien kahden viikon aikana. Kari, Linda V ja Sakari työskentelevät oppilaitoksella ja käyvät tutustumassa erilaisiin rakennustyömaihin työssäoppimisen aikana. Kari lupautui pitämään opettajille ja opiskelijoille esitelmiä erilaisista ammatillista koulutusta koskevista aiheista.
Eniten tässä vaiheessa meitä ihmetyttivät: mahdottomalta tuntuva liikenne (vasemmanpuoleinen, autoja ja moottoripyöriä tuntui olevan joka puolella) ja yleinen siisteys (tuntuu, että paikallisilla on kaksi kaatopaikkaa toinen tien oikealla ja toinen tien vasemmalla puolella).
Eniten tässä vaiheessa ihastutti: ihmisten ystävällisyys meitä kohtaan ja englanninkielen taitotaso (tuntuu, että kaikki puhuvat kohtuullisen hyvin englantia)


Maanantai 28.3.2011

Kari, Linda V ja Turo lähtivät aamulla seikkailemaan taksilla Baljun koululle. Aamupäivä meni teoriaopetuksen seuraamiseen. Sähköosaston 1.vuosikurssin opiskelijat opettelivat materiaalioppia kuten alumiinin ja kuparin ominaisuuksia ja käyttökohteita. Tämän jälkeen suoritettiin PP esitys Balajun opettaja/johtokunnalle. Aiheena suomalainen opetusjärjestelmä, ammattiosaamisen näytöt , Winnovan esittely sekä lopuksi Winnovan rakennusosaston rakennustyömaa. Esitys herätti kovasti kiinnostusta.
Ruokailuun lähdettäessä jouduimme mellakan keskelle. Oli ilmeisesti alkanut palkanmaksussa olleista epäselvyyksistä.
Opiskelijat Ritva Pieksämältä, Linda K ja Sbrina Omniasta sekä opettajat Merja Pieksämäeltä ja Päivi Ylivieskasta, lähdimme aamulla kävellen kohti Forward Looking järjestön toimistoa ja opetustiloja. Merja oli käynyt toimistolla jo edellisenä vuonna valmistelevan vierailun aikana. Hyvin löysimme perille, vaikkei kartoista paljon hyötyä täällä olekaan.
Toimistolla meidät vastaanotti järjestön toiminnanjohtaja Narayan Brd. Sign. Hän kertoi meille järjestön toiminnasta ja yhdessä suunnittelimme, missä toimipisteissä Ritvan, Merjan ja Päivin työssäoppimisjaksot toteutuvat. Palaverin jälkeen kiersimme opetustiloja ja kävimme keskusteluja kursseille tulleiden opiskelijoiden kanssa. Seurasimme tovin musiikin opiskelijoita, jotka kaikki olivat sokeita. Heidän tavoitteensa on puolen vuoden kuluttua elättää itsensä soittamalla ravintoloissa. Kävimme myös keskustelua ”radiotyön” opiskelijoiden kanssa. Osalla näistäkin opiskelijoista oli näkövamma tai jokin liikuntarajoite. Tutustuimme myös kosmetologiopiskelijoihin, jotka olivat päivittämässä ammattitaitoaan. Kosmetologiopiskelijoiden on tarkoitus perustaa yritys, jonka avaamisessa järjestö avustaa rahallisesti. Opiskelijat maksavat tämän lainan takaisin työtulojen vakiintuessa. Paalamme järjestöön töihin torstaina 31.3.


Tiistai 29.3.2011

Balajun koulun yhteyshenkilö Anil tuli hakemaan Karia, Linda Vtä ja Turoa .Päivän ohjelmassa oli tutustuminen uuden sairaalan työmaahan ja työtapoihin. Samoin tutustuminen, juuri valmistuneisiin, kerrostalo asuntoihin. Tämän kohteen vastuuhenkilönä toimi Anilin vaimo. Päivästä tuli erittäin antoisa sekä mielenkiintoinen.
Ritvaa, Linda Kta ja Sbrinaa, Päiviä ja Merjaa tuli aamupäivällä hakemaan Sun Shine lastekodin isän Sagarin veli vierailulle lastenkotiin. Lastenkoti saa toimintaansa tukea suomalaiselta järjestöltä Nepalin Lapset ryltä. Ennen lastenkodille menoa kävimme tutustumassa Boudanath-Temppelissä. Temppeli on pinta-alaltaan maailman suurin stupa ja se sijaitsee pari kilometriä Kathmandun keskustasta. Paikka on Tiibetin pakolaisten uskonnollinen keskus Nepalissa.

Temppelistä jatkoimme matkaa lastenkodille. Lastenkoti sijaitsee syrjässä kaupungin keskustasta. Lastenkodissa asuvat isä ja äiti sekä heidän poikansa sekä 17 sinne sijoitettua lasta. Lapset ovat iältään 8 -18 vuotiaita. He olivat erittäin avoimia ja iloisia lapsia ja nuoria. Lasten välillä vallitsi todellinen yhteenkuuluvaisuuden tunne. Lauloimme ja leikimme yhdessä sekä juttelimme Suomesta ja Nepalista sekä lasten toiveista tulevaisuuden suhteen. Lapset vaikuttivat kunnianhimoisilta ja suunnitelmat olivat monella selvillä. Suomalainen järjestö paitsi pitää yllä lastenkodin arkea myös tarjoaa lapsille mahdollisuuden kouluttautua. Lapset ja nuoret olivat iloisia tuomisistamme, lapsen ilo on parasta iloa sanotaan ja se täytyy kyllä myöntää kun heitä katseli. Lupasimme tulla vielä piipahtamaan lastenkodilla ennen kotiinlähtöämme perjantaina.
Illalla kävimme porukalla syömässä ja keskustelimme kokemuksistamme. Karia, Linda V ja Turo ihmettelivät työturvallisuuteen liittyviä ongelmia rakennustyömailla ja pohdimme yhdessä työtapaturmin määrää työmailla. Lastenkodilla käyneet kerroimme omia kokemuksiamme ja ennen kaikkea siitä tunteesta, joita lastenkodin lasten ystävällisyys ja eloisuus meissä herätti. Joku on joskus sanonut, että ainut asia maailmassa joka kaikkialla on samanlainen on lapsen kasvu ja kehitys ja heidän taitonsa olla omana itsenään läsnä paikassa kuin paikassa. Kaikkialla maailmassa pieni poika kiinnostuu autoista ja tytöissä herättää kiinnostusta laukut, korut sekä kauniita vaatteet. Näin näkyi tänäänkin käyvän.

torstai 24. maaliskuuta 2011

Hei,
kirjoitan nyt tähän blogiin ensimmäistä kertaa! Tansanian matka on näköpiirissä 12.4. - 22.4.2011. Viisumihakemus Ruotsin konsulaatista on vetämässä Suomen matkatoimiston kautta. Hieman tuntui epäilyttävältä laittaa oma ainokainen passi postietttavaksi Ruotsiin asti. perhosia (vai moskiittoja?) alkaa lennellä mahassa lähtöpäivän lähestyessä.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Nepal

Hei, tässä ovat kohteemme 25.3-9.4.(-5.5).2011

Taustatietoa Nepalista

Aika ja maantiede

Nepalissa eletään vuotta 2067 ja vuosi vaihtuu 15.7.

Pinta-ala noin 150 000 km2 eli vajaa puolet Suomen pinta-alasta

Kansallispäivä: 28. joulukuuta


Väestö

Asukkaita 29,3 miljoonaa, joista irallisessa väestötilastossa 43 alku

peräisväestöä edustavaa ryhmää ja sen lisäksi 15 dalit-ryhmää (alimpia kasteja eli hinduja). Kieliä vajaa 100, nepalin kie

li 48 %, maithili 12 %, bhojpuri 7 %, tharu 6 %, tamang 5 %, newari 3,6 % väestöstä. Väestöstä on 80 % hinduja, 11 % buddhalaisia, 4 % muslimeja (1 milj.). Virallisen köyhyysrajan alapuolella elää 55 % väestöstä. Eliniän odote 66 vuotta.

Internet 1/100 as.,( Suomessa 7

9/100 as). Virallinen kehitysapu 5,7 % BKT:stä. Inhimillisen kehityksen mittarissa Nepal on sijalla 144 (kaikkiaan 182 maata).









Koulutus

Julkiset peruskoulumenot 1

19 USD/oppilas, noin

5,5 milj. peruskoululaista. Esiopetukseen osallistuu noin 880 000 oppilasta.

Koulutuksen järjestämise

en liittyy edelleen ongelmia: koulutuksen ulkopuolella noin 300000 lasta (8 %), erityisopetus ja vammaisten lasten asema (nyt vain 50000 kouluissa) ja esiopetuksen heikko laatu. Koulutuksen tehokkuus on alhainen: 5-luokkaisen perusopetuksen läpäisee vain 73 % aloittaneista. Erityisiä ongelmia on 1. luokalla: 60 % siirtyy toiselle luokalle; yli- j

a alaikäisen osuus 9 % (alaikäisen pääsyä rajoitettu). Opettajien koulutustaso: perusasteella

20 %, yläasteella 45 % ja toisella asteella 20 % kouluttamatta (yhteensä yli 20000 opettajaa)

Kumbeshwar Technical School,









Yksityisen perheen perustama järjestö, joka tavoitteena on naisten asemanparantaminen, koulutuksen tarjoaminen sekä työllistyminen. He järjestävät lyhytkursseja. Heidän toimipisteissään on käsityö ja puutyöpajoja. Asiakkaille tartjotaan teoreettista opetusta matematiikassa, kirjoittamisessa, englannin kielessä. Lisäksi toimipisteen yhteydessä toimiin päiväkoti, koulu ja lastenkoti ja muualta työkeskukseen opiskelemaan tuleville tarjotaan asuntolapaikkaa. Järjestöllä on yli 15 000 kutojaa ympäri Nepalia.


Patan (+977-1-5537484 and www.kumbeshwar.com)

Lalitpur Nursing Campus








(+977-1-5521634 and www.inc.edu.np )

Balaju Technical School









Työvaltainen ammattikoulu, jossa aloina on metalli-, sähkö- ja LVI-alat. Teoriaopetusta annetaan kirjoittamisessa, englannin kielessä ja matematiikassa. Opetuksen työvaiheet ohjeistetaan englanniksi.

Looking Forward

Vapaaehtoisjärjestö, joka tekee töitä vammaisten nuorten auttamiseksi järjestäen erilaisia kursseja toimipisteessään sekä tukee alueellisia toimipisteitä erityisenä kohteena ovat vammaiset naiset. He tarjoavat esimerkiksi sokeille ”tiedottajakoulutusta, jossa he opettelevat tekemään erilaisia kuulutuksia ja radio-ohjelmia. Uutena koulutusmuotona oli kosmetologia ja parturi-kampaamo kurssit kuuroille tytöille.


-Merja

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Länsirannikolta Nepaliin

Länsirannikon Koulutus Oy, WinNovassa valmistelee kolme innokasta henkilöä Keva-hankkeen yhteistyömatkalle Nepaliin lähtöä. Lähtijät ovat tekniikan aloilta, yksi opettaja ja kaksi opiskelijaa. Samaan aikaan lähtee opettajia ja opiskelijoita muistakin Keva-hankkeen partnerioppilaitoksista.

WinNovalaisten pääasialliset kohteet Nepalin jaksolla ovat Katmandussa Balaju School of Engineering and Technology (http://www.bset.org.np/) ja Kumbeshwar Technical School (http://www.kumbeshwar.com/).

Valmistelutyöt ovat loppusuoralla, aikaa matkan alkuun on vajaa viikko. Matkalle valmistautumiseen on kuulunut Nepal tietojen etsintää, Power Point -esitysten tekoa, ohjelman tekemistä, rokotussuojan kuntoon laittamista, Suomi-esitysten valmistelua sekä viemisten järjestelyä. Vaivannäkö ennen ulkomaanjaksoa kannattaa, sillä silloin vaihtojaksosta saa eniten irti.